11 urheilijaa nuorten SM-halleihin

Tulevana viikonloppuna kilpaillaan 17-22-vuotiaiden yleisurheilun Suomenmestaruuksista Kuortaneella. Lummilaisia mukana on 11 urheilijaa ja heillä on 15 lajisuoritusta. Kaiken kaikkiaan kisoissa on 682 urheilijaa ja 1113 lajisuoritusta.

M22-sarjassa Antti Lasaroff juoksee 200m ja 400m. Viime viikonloppuna aikuisten SM-halleissa 400m:llä kuudenneksi juossut Antti hakee tosissaan uransa ensimmäistä henkilökohtaista SM-mitalia.

N19-sarjassa Tiia Kuikka kilpailee 3000m kilpakävelyssä. Viime kesän 17-sarjan Suomenmestari taistelee nyt uudessa ikäluokassa. Tämä on samalla Tiian ainut hallikauden kilpailu.

M17-sarjassa LUM:iin täksi kaudeksi liittynyt Eetu Toroskainen juoksee 60m. Hän on osallistujalistan ennätysvertailussa jaetulla kuudennella tilalla (7.27), joten 52 urheilijan joukossa Eetu taistelee tiukasti finaalipaikasta. Samassa sarjassa myös Joona Klemi juoksee 60m ja 300m. Joona tavoittelee varmasti omia ennätyksiä ja reilusti alle 8.00 sekunnin aikaa pikamatkalla. Lisäksi 17-sarjan vahvaa edustusta lisää Simo Lipsanen hyppäämällä kolmiloikkaa. Tällä hallikaudella Nuijamaan pommpuihme on parantanut loikkatulosta jo yli puoli metriä tulokseen 13,13 ja varaa on varmasti vielä parempaan.

N17-sarjassa pikamatkoja edustavat Aino Heikkilä (60m ja 60m aidat) ja Veera Laamanen (60m, 300m). Hyppyrintamalla mukana ovat Saara Lipsanen (korkeus), Jatta Ruotsalainen (pituus) ja Maiju Mattinen (3-loikka) sekä 3000m kävelyssä Mari Vilska.

Erityisen mielenkiintoista on nähdä viime kesän SM-hopeamitalistin ja Suomi-Ruotsi maaotteluedustaja Maiju Mattisen hyppyvire kolmiloikassa, kun hallikaudelta ei ole tulosvertailua kolmiloikan saralta. Aino Heikkilä haastaa pika-aidoissa muut tytöt mitalikamppailuun. Aino on tällä hetkellä tilastokolmonen tuloksella 9.00, mutta pieni sairastelu on haitannut viimeistelyä kohti SM-kisoja. Toivotaan, että vire löytyy ja kesän mitalisaalis saa jatkoa. Pituushypyssä puolestaan 15-vuotias Jatta Ruotsalainen haastaa kokeneemmat kilpasiskot. Tilastotuloksissa Jatta on kahdeksas (5,28) ja on osoittanut hallikaudella varmaa hyppykuntoa hyppäämällä viimeisen kuukauden aika kolmesti yli 5,19.

Eetu Toroskainen ja Antti Lasaroff taistelivat seuraottelussa tasapäisesti miesten pikamatkalla. Nyt molemmat hakevat menestystä omassa ikäluokassaan, kun SM-mitalijahti alkaa lauantaina Kuortaneella!

 

Additional information