Etusivu
Esittely
Lappeenranta Games
Etelä-Saimaa 1/2-maraton
SM-maantiekävelyt 2010
Kilpailukalenteri
Lapset ja nuoret
  Liikuntaleikkikoulut
  Urheilukoulut
  Aikataulut ja hinnat
  Erityistukea tarvitsevat
  2004-2008 syntyneet
  2002-2003 syntyneet
  2000-2001 syntyneet
  1998-1999 syntyneet
  1996-1997 syntyneet
  1994-1995 syntyneet
  Juoksukoulu
  Heittoryhmä
  Kilpailut
Urheilijat ja valmentajat
Muut tapahtumat
Kuvapankki
Linkit
Iitiän tanssilava

LUM:n Urheilukoulut

Kesäisin urheilukoulutoimintaa järjestetään 3-15-vuotiaille lapsille. Lapsen iästä riippuen harjoituskertoja on viikossa yhdestä neljään. Urheilukoulutoimintaa järjestetään ikäluokkien mukaan niin, että kaksi ikäluokkaa kerrallaan on samassa ryhmässä. Tällä taataan, että jokainen lapsi saa sellaista harjoittelua, mikä on oleellista kyseisessä ikäluokassa. Lisäksi ryhmäkoot pysyvät kohtuullisina, eikä liikaa odottelua pääse syntymään. Urheilukoulujen ohjaajat ovat koulutettuja yleisurheilukouluohjaajia.

                                      

Tavoitteena urheilukouluissa on monipuolinen liikunta ja monipuoliset yleisurheilun lajitaidot. Kaikkien yleisurheilulajien ohella urheilukouluissa pyritään keskittymään myös lapsen kokonaisvaltaisen liikunnallisuuden kehittymiseen. Lajiharjoittelun lomassa harjoitetaan perusliikuntataitoja, kuntotekijöitä (nopeus, voima, kestävyys, liikkuvuus) ja taitotekijöitä (esim. tasapaino, koordinaatio ja ketteryys). Tämä takaa lapselle parhaat lähtökohdat valita tulevaisuudessa mikä tahansa liikuntamuoto.

Urheilukoulujen lisäksi järjestetään lajikouluja. Tällä hetkellä lajikouluista pyörii juoksukoulu. Lajikouluihin voi osallistua myös sellaiset lapset, jotka eivät muuten ole kiinnostuneita urheilukoulutoiminnasta.

Urheilukoulumaksun suuruus riippuu harjoituskertojen määrästä. Maksuun sisältyy kaikilla vakuutus ja ohjaus sekä kesäurheilukoululaisille myös t-paita ja juomapullo. 7-15- vuotiaille myös kesäisin viikkokilpailut  sekä osallistumisoikeus seuran järjestämiin kilpailuihin ja kesän pm-kilpailujen osallistumismaksut ja bussikyydit.

Urheilukoululaisten vakuutuskäytäntö on muuttunut. Lapset vakuutetaan Suomen Urheiluliiton yleisurheilupassiin kuuluvalla vakuutuksella, joten vakuutus astuu voimaan kun lapsen urheilukoulumaksu on maksettu ja seura on välittömästi sen jälkeen hankkinut lapselle yu-passin. Jos urheilukoulumaksua ei ole maksettu niin lapsella ei ole voimassa olevaa vakuutusta seuran puolesta. Voit tutustua yleisurheilupassin vakuutusturvaan Suomen Urheiluliiton nettisivuilla www.sul.fi ja sieltä kohdasta yu-passit.

Lisätietoja urheilukouluista antaa

Nuorisopäällikkö Mervi Hirvi 044-5354113 tai mervi.hirvi@lum.fi tai LUM toimisto 05-41 50606, toimisto@lum.fi       

 

       

Edellinen sivu Sivun alkuun  
 
Raatimiehenkatu 22, 53100 Lappeenranta Puh. 05 415 0606, fax 05 4150 664, sähköposti: