Energia-urheilukoulut 7-15-vuotiaille

Lappeenrannan Urheilu-Miesten Energia-urheilukoulut on tarkoitettu 7-15-vuotiaille yleisurheilusta ja niiden lajitaidoista kiinnostuneille. Ryhmiä löytyy jokaisessa ikäluokassa harrastusmielessä liikkuville sekä kilpailemiseen tähtääville. Harrasteryhmissä harjoitellaan yleisurheilun lajitaitoja ja normaaleja perusliikuntamuotoja kehittäen jokaista lasta monipuolisesti hauskanpitoa unohtamatta. Kilparyhmäläiset hallitsevat yleisurheilun lajitaitoja ja harjoituksissa osaamista kehitetään edelleen pitäen lasten ja nuorten monipuolista kehittymistä tukeva harjoittelu avainasemassa. Sekä harraste- että kilparyhmäläisillä on mahdollisuus osallistua halutessaan kilpailuihin ja kilparyhmässä niihin tähdätään.
Urheilukouluissa yksilölajina tunnettu yleisurheilu toimii hyvänä kasvunpaikkana myös sosiaalistumiselle ja terveelllisten elämäntapojen oppimiselle. Harjoituksissa opitaan suvaitsevaisuutta ja arvostamaan toisia sekä toimimaan myös pareittain ja ryhmänä. Kaikki Lappeenrannan Urheilu-Miesten toiminta tähtää kasvattamaan hyvinkäyttäytyviä terveitä elämäntapoja arvostavia nuoria.

Urheilukoululaisille on tarjolla myös leirejä ja kilpailuja, joista löydät enemmin tietoa seuraamalla nettisivujamme kilpaurheilu kohdasta sekä etusivun tiedotteista.
Urheilukoulut pyörivät ympäri vuoden pienin loma- ja ylimenokausitauoin. Tarjolla olevat ryhmät ja aikataulut harjoituspaikkoineen löytyvät TÄSTÄ. Muutokset normaaleissa harjoitusvuoroissa ovat mahdollisia ja seuraamalla tapahtumakalenterista oman ryhmänne harjoituksia pysytte ajantasalla muutoksissa.
Ilmoittautuminen urheilukouluun tapahtuu täyttämällä sähköinen ilmoittautumiskaavake sivun vasemmasta reunasta.
Lisätietoja kesäurheilukouluista saat Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
| LUM URHEILUKOULUJA TUKEMASSA: | |
![]() |
![]() |
























