Legendaarinen Prinsessakierros tekee paluun

19 vuotta sitten ensimmäistä kertaa Lappeenrannassa järjestetty naisten kuntoilutapahtuma Prinsessakierros palaa Lappeenrannan katukuvaan.

Lauantaina 5. toukokuuta 2018 tapahtuma järjestetään jälleen vuosien tauon jälkeen. Tapahtumaa on ollut ideoimassa ja herättämässä henkiin Lappeenrannan Urheilu-Miesten vapaa-aikajaosto, järjestelyistä vastaa Lappeenrannan Urheilu-Miehet ry.

Prinsessakierrokselle tuodaan elementtejä aikaisemmilta vuosilta, mutta odotettavissa on myös jotakin uutta. Perinteiden mukaan Prinsessakierroksella aika otetaan auringosta ja vauhti myötätuulesta, tyyli on vapaa.

Tapahtuma järjestetään samana päivänä Saimaa puolimaratonin ja Vartti hölkän kanssa, joten voidaan puhua varsinaisesta kevään kuntoilupäivästä.

Tapahtumaa vietetään päivällä Kimpisen urheilustadionilla klo 13 alkaen. Lähtö kierrokselle tapahtuu klo 14. Prinsessakierroksen reitti on Suomen kauneimpia, sillä se kulkee suurimmalta osalta Saimaan rantaa pitkin.
Päivä jatkuu samana iltana Scandic Hotel Patriassa järjestettävässä iltatapahtumassa.

Perinteinen haastekampanja starttaa tammikuussa Lappeenrannan Urheilu-Miesten facebook-sivuilla.
Kaikkien haastaneiden kesken arvotaan joka viikko vapaa osallistuminen tapahtumaan. Haasteita voi myös toimittaa LUM:n toimistoon, kaikki haasteet ovat luettavissa myös Lummin nettisivuilla.

Tapahtumalla kerätään varoja Lappeenrannan Urheilu-Miesten vahvaan nuorisotyöhön. Nuorisotyön lisäksi vapaa-aikajaosto on valinnut tämän vuoden hyväntekeväisyyskohteeksi lapset. Tapahtuman tuotosta vapaa-aikajaosto tekee lahjoituksen keskussairaalan lastenosastolle.

Tapahtuman ilmoittautuminen aukeaa helmikuussa.