-Ilmoittautuminen kesän ryhmiin starttaa keskiviikkona 25.4 klo 8.00 www.lum.fi–
Kesä alkaa pian koputella ovelle ja mikä olisikaan sen ihanampaa, kuin suunnata aurinkoiselle urheilukentälle touhuilemaan yhdessä omien ikätovereiden kanssa. Tänäkin vuonna Lappeenrannan Urheilu-Miehet tarjoaa tekemistä kaiken ikäisille ja ryhmätarjontaa on monipuolistettu toiveiden mukaan.
Viimevuonna ylivoimaiseksi hitiksi nousi Lapsivanhempiryhmät ja liikuntaleikkikoulut, joiden ensimmäiset ryhmät täyttyivät jo ensimmäisenä ilmoittautumispäivänä ja ryhmiä jouduttiin lisäämään. Tänä kesänä olemme halunneet vastata viimevuonna tehtyihin kehittämisehdotuksiin ja nyt ensimmäistä kertaa myös liikuntaleikkikoululaisten on mahdollista urheilla aamupäivisin.
Liikuntaleikkikoulut eli ”liikkarit” on suunniteltu 4-6 vuotiaille (2014-1012 syntyneille). Liikkareissa keskitytään innostavien pelien ja leikkien kautta opettelemaan kasvuiälle tyypillisiä taitoja, jotka tulevaisuudessa palvelevat esimerkiksi kouluelämässä ja mieluisaa harrastusta mietittäessä. Liikkari on loistava valinta ensiharrastukseksi ja kehittää lasta monipuolisesti, uusia kaverisuhteita unohtamatta.
Lapsivanhempiryhmässä perheen pienimmätkin pääsevät kokemaan liikunnan riemua ja oppimaan uutta yhdessä läheisen aikuisen kanssa. Suuri etu on se, että aikuinen voi vaihdella kertojen välillä. Tämä on siis loistava vaihtoehto esimerkiksi vuorotyössä käyville perheille. Lapsivanhempiryhmät ovat suunniteltu 2-3-vuotiaille, eli 2015 ja 2016 syntyneille. Myös 2014 syntyneillä on mahdollisuus osallistua, jos lapsi tarvitsee vielä aikuisen tukea ryhmätoiminnassa. Lapsivanhempiryhmissä keskitytään liikkumisen ohella myös toisten kanssa toimimiseen, joka edesauttaa lasta tulevaisuuden sosiaalisissa tilanteissa.
Alle kouluikäisten ryhmien lisäksi ei sovi unohtaa perinteisiä urheilukouluja 7 vuotiaille ja tätä vanhemmille. 2011 syntyneet ovat tänä kesänä jännän äärellä, kun he siirtyvät talven jälkeen liikuntaleikkikouluista urheilukouluun. Urheilukouluissa tarjoamme useita erilaisia ryhmäkokonaisuuksia jotta jokaiselle löytyy omia toiveita ja tavoitteita vastaava ryhmä. Sopiiko sinulle urheilukoulu vai nuorisovalmennusryhmä? Käy tustumassa ryhmiin lisää TÄÄLTÄ