Kalevan Kisoista 7 mitalia Lappeenrantaan

Legendaariset yleisurheilun SM-kilpailut, eli Kalevan Kisat kilpailtiin viikonloppuna Jyväskylässä.

Viikonloppu oli LUM:n osalta menestys, kun palkintokaappiin kertyi seitsemän SM-mitalia.

Torstaina Jyväskylässä oli vuorossa kävelylajit, joissa mestaruuksiin kävelivät Aku Partanen sekä Elisa Neuvonen. LUM:n Tiia Kuikka nappasi SM-pronssia.

Perjantaina puolestaan Alisa Vainio palasi menestyksekkäästi radalle ja juoksi 10 000 metrin kilpailun mestariksi. Viides mitali näki päivänvalon lauantaina, kun keihäänheittäjämme Saara Lipsanen heitti oman uuden ennätyksensä ja kuittasi SM-Hopeaa. Sunnuntai oli kilpailuiden päätöspäivä ja mitalisarakkeeseen saatiin vielä kaksi mitalia, kun Alisa Vainio juoksi 5000 metrin kilpailussa kolmanneksi ja Simo Lipsanen loikki Suomen mestariksi.

LUM Onnittelee kaikkia mitalisteja!

 

LUM kiittää myös Jyväskylän kenttäurheilijoita kisojen järjestämisestä, ensi kesänä kilpaillaan Lappeenrannassa, joten nähdään siellä!