10-17 sarjalainen, ilmoittaudu mukaan TJIG kisamatkalle!

On taas aika ilmoittautua mukaan LUMmin yhteiselle TJIG (Tampere Junior Indoor Games) reissulle! TJIG on Suomen suurin juniorien hallikisa, jossa sarjoja on 10-vuotiaista lähtien. LUM on järjestänyt yhteisen TJIG kisamatkan useana vuotena ja viime talvena viherpaitoja Tampereella nähtiin kaiken kaikkiaan yli 30. Kisat järjestetään Tampereella 8-10.3. TJIG on monen junnun talven kohokohta ja mukaan kannattaa lähteä ennakkoluulottomasti. Paikan päällä olevat huoltajat neuvovat urheilijoita ja pitävät huolen, että kaikki sujuu jouhevasti. Myös minä (Salli) olen mukana reissussa ja toimin matkanjohtajana. 😉

Yhteiskuljetuksessa ja majoituksessa on tilaa 24 junnulle ja paikat jaetaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Mukaan matkaan lähtee 3 huoltajaa. Paikat täytetään ensisijaisesti urheilijoilla, mutta vanhemmat voivat ilmoittaa halukkuutensa lähteä mukaan reissuun. Jos paikkoja jää, ne jaetaan halukkaille vanhemmille. Matkaan lähdetään pikkubusseilla perjantaina 8.3 ja paluu tapahtuu sunnuntai iltana 10.3.

Yhteismatkan hinta-arvio on n.130-150€, hinta tarkentuu, kunhan lähtijämäärät selviävät. Hinta sisältää matkat, majoituksen (Dream Hostel) pe-su, ruokalippu kisapaikalla la ja su (1kpl/päivä), aamiaisen. Juniorijaosto tarjoaa iltapalat. Ilmoittautuminen ja osallistumismaksu (8€/laji) kisaan pitää hoitaa itse.

Ilmoittautuminen hoituu KILPAILUKALENTERIN kautta

Lisää tietoa TJIG:stä löytyy TÄÄLTÄ

Ilmoittaudu Sallille 31.1 mennessä. Miulta voi kysyä apua ilmoittautumisessa tms 😊

Viime vuoden reissun kuvasatoa voit ihastella TÄÄLTÄ

Terkuin Salli