LUM:n 17 vuotiaiden kovatasoinen aitajuoksijarintama täydentyi – Sofia Lindholm avasi hallikautensa lupaavasti Kuopiossa

Lappeenrannan Urheilu-Miesten 2002 syntyneet nuoret aitajuoksijanaiset ovat viimeiset kolme vuotta pitäneet hallussa aitaviestien suomenmestaruustitteliä omassa ikäluokassaan. Tänä kautena LUM:n tiukka aitaviestijoukkue sai joukkoonsa uutta verta, kun entinen Kuivasjärven Auran kasvatti Sofia Lindholm vaihtoi asuinpaikkakuntaa ja edustamaansa seuraa Lappeenrannan Urheilu-Miehiin.
Pitkään terveysongelmista kärsinyt Lindholm joutui keskeyttämään viime kesän kilpailukauden jo heinäkuussa, mutta teki nyt näyttävän paluun kilpakentille avaten kilpailukautensa uudella ennätyksellään Kuopion Pohjois-Savon hallikilpailuissa. Lindholm voitti kilpailun ajalla 8,59, joka on ikäluokan kolmanneksi paras tulos tällä kaudella Suomessa. Kauden kärkiaika 8,43 on edelleen LUM:n Tanja Kokkosen nimisissä. Vaikka Lindholmin ennätys parannus oli vain sadasosan verran, viikonlopun esitys oli lupaava näyttö nuoren naisen tämänhetkisestä kunnosta.
Halonen haastoi Thuresonin Helsingissä
LUMmin Krsitiina Halonen nähtiin viikonlopun aikana sekä Vaasan Botnia junior gamesissa, että Helsingin Helsy halleissa. Lauantain Botnia gamesien lajikattauksessa nähtiin halleissa harvoin kisattava 300m aidat, jonka Halonen voitti ylivoimaisesti ajalla 41,79. Vaikka 300 m aidat eivät olekaan virallinen hallikauden laji, antaa Halosen suoritus hyvää suuntaa loppukautta ja tulevaa kesää silmällä pitäen. Halosen päälaji on 400m aidat.
Sunnuntaina Halonen kilpaili Helsingin Myllypuron Helsy halleissa 400 metrillä, jossa mukana olivat muun muassa viime kesän Kalevan Kisojen moninkertainen mitalisti Milja Thureson ja Buenos Airesin nuorten olympiafestivaaleilla Suomea viime kesänä edustanut Johanna Kylmänen. Thureson voitti kilpailun ajalla 55,61 Halosen sijoittuen hopealle, edellispäivän kovasta kisasta huolimatta, lupaavalla ajalla 55,95. Thureson nappasi hopeaa viime kesän Kalevan kisoissa 400 metrillä. Halosen vielä toistaiseksi voimassa oleva halliennätys 55,74 on juostu menneenä talvena samaisella radalla. Tällä hetkellä kauden kärkiaikaa 55,09 hallussaan pitää Keski-Uudenmaan Yleisurheilu Tuusulan edustaja Eveliina Määttänen.
Helsingin halleissa nähtiin myös useita muita LUMmin urheilijoita. Vielä 15-vuotias Emma Hietaranta sijoittui viidenneksi naisten 3000 metrin kisassa juosten ennätyksensä ja ikäluokkansa kauden kärkiajan 10.21,27. Myös kestävyysjuoksijalupaus Moona Korkealaakson oli tarkoitus startata samassa kisassa, mutta jotui sairastumisen takia jättämään kisan välistä. Merituuli Jääskeläinen kiihdytti puolestaan naisten 60 metrillä uuteen ennätykseensä, juosten sekä alkuerissä, että finaalissa aikaan 7,75.