Kokkonen ja Lindholm aitoivat kaksoisvoittoon nuorten SM-hallikilpailuissa Joensuussa – LUMmilaiset toivat kotiin neljä mestaruutta ja useita mitalisijoituksia
Menneenä viikonloppuna Joensuu Areenalla kilpailtiin 17-22-vuotiaiden SM-hallit, joissa Lappeenrannan Urheilu-Miehet edusti usean nuoren urheilijan voimin. Kotiin tuotavaksi kisoista tarttui neljä mestaruutta, sekä neljä muuta palkintopallisijaa.

16-vuotias Tanja Kokkonen hätyytteli SE aikaa N17 sarjan 60m aidoissa kiihdyttäessä välierissä aikaan 8,36, vain kolmen sadasosan päähän Hanna Korellin 23 vuotta vanhasta tuloksesta 8,33. Finaalissa Kokkonen ei aivan samanlaiseen suoritukseen yltänyt, mutta tasokas tulos 8,45 riitti kilpailun voittoon. Niin ikään LUM:n edustaja Sofia Lindholm haastoi Kokkosen finaalijuoksussa ylittäen maaliviivan kakkosena vain kolme sadasosaa Kokkosen jäljessä. Lindholmin aika 8,48 paransi nuoren naisen tänä talvena tehtyä ennätysaikaa huimat 11 sadasosaa. Kokkonen urakoi sunnuntaina kolmen aitastartin lisäksi myös 300 metrillä, jossa pronssi heltisi hyvällä ajalla 41,23. Kokkonen voitti oman eränsä lähes neljällä kymmenyksellä, joten jossiteltavaksi jää minkälainen sijoitus olisi kuumassa erässä voitu saavuttaa.

22 sarjassa juoksulajien kuningattareksi nousi ylivoimaisesti LUM:n Kristiina Halonen, joka lähti mestaruusjahtiin kolmella eri matkalla. Lauantaina Halonen nappasi ylivoimaisen voiton 400 metrillä pahimman kilpasiskon JKU:n Aino Pulkkisen jäädessä kisasta sivuun flunssan vuoksi. Halosen voittoaika kirjattiin 55,65, eli yli sekunnin kovempaa kuin kakkoseksi tulleella Turun Urheiluliiton Viola Westlingillä. Sunnuntaina Halonen lähti testaamaan ensimmäistä kertaa tällä kaudella vauhtiaan 800m kisassa. Halonen johti kilpailua loppumetreille saakka, jolloin edellispäivänä kakkoseksi jäänyt Westling riisti ykköspaikan vai kolme metriä ennen maalia. Eroa naisten aikojen väliin jäi vain seitsemän sadasosaa. ” Juoksin hätäisesti. Olen vielä keltanokka 800 metrillä. Toiseksi jäämistä enemmän minua harmittaa huono aika (2.14,03). Tiedän, että pystyn parempaan, mutta tänään en saanut kropasta irti enempää ja kello näytti päivän kunnon mukaisen tuloksen”, kommentoi Halonen yleisurheilu.fi:lle.

Vain puolitoista tuntia 800m kisan jälkeen Halonen starttasi 300 metrin aitamatkalle ja ylitti maaliviivan ensimmäisenä lähes sekunnin turvin. Viikon takaiseen 300m aitojen SE aikaan matkaa jäi kuitenkin kovan urakan jälkeen reilut puoli sekuntia. Naisen kovasta kunnosta kielii viikonlopun lyhyiden palautusaikojen lisäksi se, että takana on usean peräkkäisen viikonlopun kisarupeama. Vain viikko aikaisemmin Halonen kilpaili yleisen sarjan halli SM-kisoissa Kuopiossa 400 metrillä, 300 m aidoissa, sekä 4x337m viestissä.
Myös miesten puolella nähtiin mitalisadetta, kun Arttu Tyystjärvi nappasi M22 sarjassa kultaa kolmiloikasta ja hopeaa pituuskisasta. Tuloksellisesti Tyystjärvi ylsi hallikauden perustasolle, hypäten loikassa 15,34 ja pituudessa 7,08. Tyystjärvi oli ilmoittautunut myös 200 metrin kisaan, mutta päätti jättää sivulajin välistä terveysongelmien vuoksi.
Riina Heikkonen jäi harmittavasti mitalisijojen ulkopuolelle sijoittuen N19 sarjan 400 metrillä neljänneksi ja 800 metrillä viidenneksi. 400 metrillä Heikkonen hätyytteli sisäratojen ennätystään, mutta kaksi kymmenystä erotti pronssille juosseen Tampereen Pyrinnön Frida Hämäläisen ja Heikkosen juoksut toisistaan. 800 metrillä Heikkonen juoksi niin ikään lähelle kauden parasta juoksuaan. Myös Riinan isoveli Samu Heikkonen edusti hienosti M22 sarjan kestävyysmatkoilla. Samu sijoittui 3000 metrillä kisan viidenneksi uudella ennätyksellään 8,49,65. 1500 metrillä Samu juoksi seitsemänneksi.
Hyviin tuloksiin ja sijoituksiin ylsivät myös Emma Hietaranta ja Sani Rantalainen. Vielä 15-vuotias Hietaranta juoksi lähelle ennätystään N17 sarjan 1500 metrillä ja sijoittui kisassa viidenneksi. Hietaranta ei ollut suoritukseensa täysin tyytyväinen, mutta nuori urheilijalupaus on antanut erittäin lupaavia näyttöjä kuluneena talvena. Rantalainen ponnisti 17-vuotiaiden pituuskisan kuudenneksi uudella ennätyksellään 5,38. Rantalainen sai sihdattua kaikki neljä mitattua hyppyä vain yhdeksän sentin sisään. Rantalainen paransi myös aitojen halliennätystään kahteen kertaan juosten välierissä 9,07.
Minttu Mattinen valmistautui viikon päästä kilpailtavien ottelujen SM kilpailuihin urakoiden 19 sarjan pika-aidoissa, kuulassa, sekä kolmiloikassa. Selkäongelmista kärsinyt Noora Tiainen hyppäsi 17 vuotiaiden pituudessa sijalle 20.