Takana aktiivinen kisaviikonloppu – Aku Partanen aloitti kilpailukautensa Espoossa, Simo Lipsanen loikki kuuden sentin päähän voimassa olevasta suomenennätyksestä Ranskassa
Aku Partanen voitti sunnuntaina Espoon Areenakävelyiden 5000m kisan uudella halliennätysajallaan 19.16,3. Aika nostaisi Partasen maailman tilastoissa neljännelle sijalle, mutta ylipitkällä radalla tehdyt käsiajalla mitatut tulokset eivät valitettavasti maailman tasolla ole virallisia. Suomen kaikkien aikojen tilastoissa ajalla puolestaan noustaan kolmannelle sijalle. Suomen ennätysaika 18.47,26 komeilee, vielä toistaiseksi ainakin, Partasen valmentaja Valentin Konosen nimissä. Erityisen kivenkovan Partasen tuloksesta tekee se, että kisa toteutettiin osana 30 kilometrin harjoitusta. Kilpailua ennen Partanen oli vetänyt 20 kilometrin lenkin ja kisan jälkeen kävelty kevyt 5 kilometrin matka toimi hyvänä loppuverryttelynä.
Lipsanen nappasi voiton Meeting de l´Euren kilpailussa
Viikonlopun yksi odotetuimpia tapahtumia oli Simo Lipsasen kauden avaus kolmiloikassa Ranskan Val-de-Reuilin kansainvälisessä hallikilpailussa perjantai-iltana. Lipsanen voitti kilpailun loikkiessaan 16,78, vain kuuden sentin päähän hänen voimassa olevasta SE tuloksestaan. Lipsasen tulos ylitti EM hallirajan 28 sentillä ja nostaa hänet tällä hetkellä Euroopan tilastoissa kakkoseksi.
Samalla Lipsanen jätti taakseen useita kovia kansainvälisiä nimiä. Näistä hyvä esimerkki on olympia- ja MM kultamitalisti Portugalin Nelson Evora, joka sijoittui Ranskan kisassa hopealle tuloksella 16,66. Evoran ennätys 17,74 on hypätty vuonna 2007. ”Kauden avaus 3-loikka kisa sujui tuloksellisesti hyvin ja pystyin samalla nappaamaan myös kansainvälisestäkisasta kisasta voiton. Kilpailun aikana tunnelma oli mahtava.” Kommentoi Lipsanen kilpailun jälkeen. Lipsanen jatkaa kilpailukautta Ranskan Lievinissä tämän viikon sunnuntaina 10.2.
Myös Lipsasen harjoitus- ja kilpakumppani Arttu Tyystjärvi avasi kautensa kolmiloikan osalta Jyväskylän Hipposhalleissa. Tyystjärven paras tulos 15,24 oikeutti kisassa hopealle Topias Koukkulan venyttäessä voittoon tuloksella 15,44. Tyystjärvi sijoittuu tuloksellaan tällä hetkellä suomen tilastojen neloseksi, joten LUM:n kannattajilla tulee olemaan erityisen herkullinen tilanne, kun kahden viikon päästä Kuopiossa mitellään hallien suomenmestaruuksista. Tyystjärven ennätys 15,54 on tehty viime talvena.
Nuoret kestävyysjuoksijat iskussa Jyväskylässä
LUM:n 17 sarjassa kilpailevat Moona Korkealaakso ja Emma Hietaranta nappasivat kaksoisvoiton Jyväskylän Hipposhallien N 3000 metrillä pistäen samalla kauden kärkitulokset ja omat ennätykset uusiksi. Korkealaakson voittotulos 9.41,57 on 17-vuotiaiden kaikkien aikojen toiseksi kovin tulos Suomessa, sekä tilastokärki sekä 17-, että 19 sarjassa. 17 sarjan voimassa oleva SE aika 9.35,02 on tehty 21 vuotta sitten Tuula Laitisen toimesta.
Korkealaakso sijoittuu viikonlopun tuloksellaan Euroopan 19-vuotiaiden vertailussa kolmanneksi. Euroopan kärjessä ovat tällä hetkellä -01 syntynyt Brittien Grace Brock ylivoimaisella ajalla 9:24.81 ja Korkealaakson kanssa samana vuonna syntynyt Manjorie Janssen tuloksella 9:39.95.
Hietaranta juoksi Jyväskylässä tuloksen 10.00,60, joka on 16 vuotiaiden kauden ylivoimainen kärki. Vaikka Hietaranta ja Korkealaakso kilpailevatkin tänä vuonna samassa sarjassa, ovat he syntyneet peräkkäisinä vuosina. Hietaranta hallitsee tällä hetkellä ylivoimaisesti -03 syntyneiden kestävyysmatkoja ja tulee varmasti haastamaan seurakaverinsa lupaavat tulokset jatkossa.
Hyvärinen paransi seiväsennätystään 25 senttiä Helsingin Hallimoniotteluissa
LUM:n P15 sarjassa kilpaileva Martti Hyvärinen paransi seiväsennätystään upeat 25 senttiä viikonlopun hallimoniotteluissa Helsingissä. Hyvärinen hyppäsi ottelujen lomassa tuloksen 360, joka nosti nuoren miehen ottelutuloksissa lopulta pronssille, sekä ikäluokkansa suomen tilastoissa kolmannelle sijalle. Viime kesän ennätyksestä 310 Hyvärinen on nostattanut rimaa jo 50 senttiä.