Perinteiset Marskin kisat avaa yleisurheilukesän

Koronarajoitusten takia toukokuulta kesäkuun 17. päivään siirretyt Marskin kisat avaavat Kimpisen yleisurheilukesän. Kisojen järjestäminen tuli mahdolliseksi vasta kesäkuun alusta alkaen poikkeusolojen sääntöjä noudattaen. Tällä kertaa kisojen lajiohjelmakin on normaalia pienempi, voimassa olevien rajoitusten hidastaessa aikataulua.

Yleisten sarjojen lajeissa löytyy muutamia nimekkäitä urheilijoita, jotka avaavat kautensa Kimpisellä. Naisten keihäässä järjestävän seuran, LUM:n Saara Lipsanen avaa kautensa Marskin kisoissa ja saa vastaansa maailmanluokan heittäjän, Latvian Lina Muzen, jolle myös Kimpisen kisa on kauden avaus. Viime kesänä hän avasi kautensa Shanghain Timanttiliigassa omalla ennätyksellään 64.87, joka oli viime kesän naisten keihäänheiton maailman tilaston 8.paras tulos. Muzella on useita nuorten arvokisojen mitaleja, mm. Tampereen vuoden 2013 22-vuotiaiden EM-kulta. Aikuisten arvokisoissa menestys on vielä ollut hakusessa. Muzen valmetajana on viiden vuoden ajan toiminut Kimmo Kinnunen.

Miesten seiväshypyssä kovin nimi on Suomen tilastokärki, Karhulan Katajaisten Tomas Wecksten. Wecksten on viime vuoden Lappeenrannan Kalevan kisojen mestari ja on aina tykännyt hypätä Kimpisellä. Weckstenin ennätys kahden vuoden takaa on 555. Muut hyppääjät LUM.n Tuomas Outisen johdolla tavoittelevat 5 metrin rajaa.

Pikamatkoilla kovinta menoa edustaa maajoukkuejuoksija Viljami Kaasalainen, jonka ennätys 200 metrillä on 21.29. Nyt kauden avauksessa Kimpisen nopealla mondolla on mahdollisuus korjailla ennätyslukemia. Myös LUM:n nuoret lupaukset, viime kesänä 15-sarjan Suomen ehdotonta kärkeä edustaneet Konsta Rutonen ja Kasperi Vehmaa avaavat kautensa miesten 200 metrillä. LUM:n nuoresta nousevasta pikajuoksukaartista kahtena vuotena peräkkäin tyttöjen pika-aitojen viestimestaruuden voittaneet Tanja Kokkonen, Essi Vehmaa, Sani Rantalainen ja Noora Tiainen avaavat kautensa naisten pika-aidoissa ja saavat hyvää vastusta muista tämän ikäsarjan parhaista pikamenijöistä.

Kestävyysmatkoilla nähdään myös LUM:n nuoria lupauksia. Miesten 1500 metrillä LUM:n Samu Heikkonen yrittää soolojuoksulla parantaa omaa viime kesän ennätystään 3.57,33.

Kilpailuissa noudatetaan Aluehallintoviraston ja urheilujärjestöjen asettamia koronarajoituksia, mm. pikamatkoilla juostaan vain joka toisella radalla ja turvavälit pidetään riittävinä myös yleisön osalta. Kisaan myydään ainoastaan 400 pääsylippua. Liput myydään paikan päällä ja lipun hinta on 5 euroa.

Marskin kisojen alustava aikataulu:

17.00 N17 pituus
18.00 N 100m aj.
18.00 N/M keihäs
18.30 N17 100m
18.30 M pituus
18.30 M seiväs
18.50 N 200m
19.15 N17 keihäs
19.15 M 200m
19.40 N 3-loikka
19.40 N 3000m
20.00 M 1500m


Marskin kisoja ovat tukemassa seuraavat LUM:n yhteistyökumppanit:

Lappeenrannan kaupunki
Lappeenrannan Energia
EEKOO
Etelä-Karjalan Osuuspankki
Urheilu-Koskimies
Auto-Suni
Aspakoti
Etelä-Karjalan jätehuolto
Kesämäen Leipomo
LOAS
Remeo
Taipalsaaren kunta
Visma
Disas Fish
Karelian Gourmet
Mainostoimisto Dominus
Uskottumies, Jonne Mustonen
Sillanvuo Consulting