Haastattelussa Aleksi Hilska

Toissa viikonvaihteessa Naantalin SM-kisoissa P14 sarjassa kaksi Suomen mestaruutta voittaneen Aleksi Hilskan kesä on ollut menestyksekäs. Kahden kultamitalin lisäksi LUM:n nuori ottelijalahjakkuus on parantanut ennätyksiään jo useassa lajissa.

SM-kisoissa mestaruudet tulivat pituudessa ja korkeudessa. Aleksilla on molemmissa lajeissa nimissään myös P14 sarjan kauden kärkitulokset. Pituudessa 6.16 ja korkeudessa 185. Keihäässä ja 100 metrin aidoissa hän on P14 sarjan kauden tilastokolmonen tuloksilla 52,65 ja 14,98

Loppukesän ja alkusyksyn ohjelmassa ovat vielä ainakin PM-ottelut tulevana tiistaina Kimpisellä, SM-ottelut ja SM-viestit.

Vaikka yksi kauden päätavoitteista, SM-ottelut, on vielä edessä, on nuori urheilija erittäin tyytyväinen tähänastiseen kilpailukauteen.

 

-Treenikausi aikaisemmin tuolla talvella meni hyvin, ei ollut mitään isompaa loukkaantumista. Itsekin olen aika yllättynyt, että näinkin kovia tuloksia on tullut. Esimerkiksi korkeus on minulle sellainen laji, josta olen huomannut, että treeniä ei välttämättä tarvitse edes paljon ja hyppy lähtee hyvin. Tosi hyvin on mennyt tulosten suhteen ja sitten vielä kaksi Suomen mestaruutta SM-kisoista, aika hyvä fiilis

Monipuolisesti yleisurheilun eri lajeja ohjelmassa pitänyt Aleksi on vähitellen erikoistumassa otteluihin

-Tykkään tehdä kaikkea ja minulla on monta vahvaa lajia. Ottelu tuntuu eniten omalta jutulta. Olin halliotteluissa, ja sain siellä hopeaa. Ajattelin että tästä tykkään ja tähän haluan jatkossa panostaa

-Seiväs on laji, jota pitäisi ainakin saada kehitettyä. Sitä on nyt aloitettu treenaamaan, ja totta kai sitten 1000 metriä ja nämä pitemmät matkat. Niitä pitää treenata. Keihäs on minulla vahva, samoin pituus ja aidat. Pikkasen kun treenaa pitkää matkaa ja seivästä, niin kyllä siitä aika tasapainoinen kokonaisuus tulee

Yleisurheilu alkoi keihään parissa kotipihalla. LUM:n toimintaan mukaan tulo tapahtui, kuten monella muullakin lapsella ja nuorella, seuran liikuntaleikkikoulun kautta

-Yleisurheilu alkoi, kun tykästyin ensin keihäästä aika paljon. Meillä on kotona iso piha, hommattiin 400g keihäs ja aloin heittämään sitä pihalla. Ajattelin että tämä on kivaa ja sitten aloin käydä kisoissa. Alkoi tulla voittoja ja hyviä tuloksia, huomasin että tätä minä haluan tehdä. Sitten alkoi tulemaan myös pikajuoksu mukaan, ja sen jälkeen sitten vähän kaikkea

-Olin liikuntaleikkikoulussa, siitä sitten ryhmään mukaan. Isosiskon, joka on kaksi vuotta vanhempi, kanssa oltiin LUM:n ryhmissä. Sitä kautta olen ollut oikeastaan aina vähän vanhempien kanssa treenaamassa

Nuoren ottelijan tulevaisuuden tavoitteet ovat arvokisoissa. -Jo hyvin nuorena sanoin, että haluan olla mukana 2028 Olympialaisissa, tai sitten 2032 kisoissa, jommassakummassa. Arvokisat ovat tavoitteena, jos pitemmälle ajattelee. Suomen mestaruudet sitten totta kai, kyllä niitäkin haluaa voittaa. Mihin se nyt sitten vie, mutta pitemmällä tulevaisuudessa arvokisoihin haluan mukaan ottelijana, jos tulokset riittävät

Lajina rankka kymmenottelu ei nuorta urheilijaa pelota. Aikaa ensimmäisen täysmittaiseen otteluun on vielä. Sitä ennen on luvassa 5- ja 7-ottelukisoja nuorten sarjoissa

-Viime talvena oli viisiottelu SM-halleissa, ja kyllä se oli aika rankka. Mutta, siihen alkaa tottumaan, kun tekee enemmän otteluita. Kymmenottelu on onneksi kaksipäiväinen. Menee vielä muutamia vuosia ennen kuin pääsee kokeilemaa kymmenottelua, ehtii vielä valmistautumaan kunnolla

Aleksin henkilökohtaiset valmentajat ovat Piia Posti ja Milla Reponen. Heittovalmentajana on Tommi Viskari ja seivästä hän on käynyt hyppäämässä Tuomas Outisen kanssa.

-Kisakaudella harjoittelu vaihtelee ja riippuu kisoista mihin menee. Harjoitteluviikon ohjelma vaihtelee peruskuntokauden ja kilpailukauden mukaan. Jos miettii PK-kautta niin kova viikko sisältää 5-6 harjoituskertaa. Kevyt viikko, kun vähän höllätään pitää sisällään 3-4 harjoituskertaa

-Kesällä on Lappeenrannassa hyvät olosuhteet harjoitteluun. Talvella olen käynyt leireillä jonkin verran muualla. Kaikki LUM:n Pajulahden leirit ja piiri- sekä alueleirit. Ja nyt kun sinne ANMJ-leirille pääsin, niin sinne ajattelin mennä. Moniotteluleirejä on ollut, korkeuskarnevaalit hallissa ja keihäskarnevaaleilla olen käynyt viimeiset kaksi vuotta. Olen pyrkinyt hyödyntämään kaikki

Kimpisen yläkoulun 8.luokan juuri aloittanut Aleksi kertoo koulun sujuvan hyvin.

-Kotona on aina sanottu, että käy koulu hyvin. Koulu on sujunut, luen kokeisiin ja saan hyviä numeroita. Urheilun ja koulunkäynnin yhdistäminen on sujunut mukavasti. Jos on esimerkiksi jotain leirejä ja seuraavana päivänä kokeita, niin sitten lukee siellä illalla. Koulun sijainti on hyvä, lähellä kenttää ja urheilutaloa, helppo tulla treenaamaan

Yleisurheilun lisäksi Aleksilla on kokemusta myös joukkuelajista

-Pelasin aiemmin jääpalloa Viipurin Susissa. Lopetin pari-kolme vuotta sitten. Tykkäsin yleisurheilusta enemmän ja päätin panostaa tähän. Aika ei oikein olisi riittänyt enää molempiin. Meillä oli jääpallossa hyvä joukkue koossa, kyllä sitä joukkuepeliä aina välillä kaipaa

Hilskan perheessä on urheiltu ja urheillaan edelleen paljon. – Sisko Elisa Hilska urheilee myös LUM:ssa. Molemmat vanhemmat on myös yleisurheilleet nuorempana. Isän lajeja oli pääasiassa kestävyysjuoksu ja äidillä korkeushyppy ja heitot

Tähän asti parhaimmiksi ja mieleenpainuvimmiksi kokemuksiksi yleisurheilun parissa nousevat SM-mitalit

-Parhaimmat kokemukset tähän mennessä ovat Suomen mestaruudet tänä kesänä. Ja SM-viestit nuorempana 2018, kun sai sen pronssin silloin. Olihan se huikeaa, kun oli nuorin joukkueessa. Sitten halli SM-ottelu, kaikki SM-mitalit tavallaan mitä on ollut

Tämän kauden tuloksista nousevat esiin korkeus ja pituus. Molemmissa P14 sarjan kauden kärkitulos on Aleksilla.

-Korkeustulos taitaa olla P14 sarjassa tällä hetkellä kovin. Ei tullut alkukaudesta ajateltua, että tuollaisessa lukemassa tänä kesänä ollaan. Lappeenrannassa kun ei pysty oikein talvella kunnolla hyppimään. Totta kai ponnaritreenejä on ollut, mutta jotenkin se vaan lähtee pomppu paremmin ja tekniikka tulee tuolta takaraivosta. Se on jotenkin vaan varma laji

 

Aleksi Hilska, synt. 18.6.2006

Ulkona:
60m 8.22
100m 13.53 / 12,48 (+2,1)
200m 27.57
300m 43.62
100m aidat 14.98 P14 kauden 3.paras
300m aidat 48.76
Korkeus 185 P14 kk
Seiväs 3.00
Pituus 6.16 P14 kk
Kuula 11.96
Keihäs 52.65 P14 kauden 3.paras

Halli:
60m 8.22
1000m 3.24,07
60m aidat 9.30
Korkeus 176
Seiväs 2.90
Pituus 5.75
Kuula 12.47
Keihäs 46.78
Halliviisiottelu 2799

 

Teksti: Tomi Sillanvuo
Kuvat: Jouko Behm ja Tomi Sillanvuo