In memoriam – Paavo Pystynen

Lappeenrannan Urheilu-Miehiä edustanut olympiamaratoonari Paavo Pystynen on kuollut 89 vuoden iässä. Suru-uutinen tavoitti meidät tällä viikolla.

Hirvensalmella syntynyt Pystynen jätti merkittävän jäljen LUM:n historiaan. Pystysen parhaat saavutukset olivat Bostonin maratonin 2. ja 4. sija, sekä 20. sija Tokion olympiamaratonilla 1964. Hän edusti urallaan Suomea kymmenessä maaottelussa.

Pystynen toimi LUM:ssa myös valmentajana. Omia valmennettavia hänellä ehti vuosien varrella olla useita kymmeniä.

Urheilijana Pystynen oli usean lajin mies. Hän kilpaili juoksun lisäksi hiihdossa ja suunnistuksessa. Erilaisia mitaleja kertyi veteraani-ikä mukaan lukien yli tuhat ja kansainvälisiä kilpailuja aktiiviuralla ulkomailla yli 40.

Paavo Pystynen oli tuttu näky myös vapaaehtoisena LUM:n talkoissa, isoissa ja pienissä kilpailussa sekä myös liikenteenohjaajana Iitiän tanssilavalla. Pystynen muistetaan myös Unitas-hölkän ja useiden muiden LUM:n järjestämien hölkkätapahtumien vetäjänä.

Lappeenrannan Urheilu-Miehet suree arvostetun kunniajäsenensä poismenoa ja ottaa osaa omaisten suureen suruun.