Kaikki loppukesän tanssit on peruttu viranomaismääräysten ja ravintolarajoitusten vuoksi.
Etelä-Karjalan alueellinen Covid-19 tilannekuvaryhmä on tänään todennut alueen olevan edelleen koronaepidemian leviämisvaiheessa. Etelä-Karjalan alueella voimassa ollut yleisötilaisuuksia koskeva suositus muuttuu 25.8. alkaen AVI:n asettamaksi määräykseksi, jonka mukaan yleisötilaisuuksissa tulee pystyä välttämään lähikontaktit. Ellei välttäminen ole mahdollista, ei toimintaa päätöksen voimassa ollessa voi järjestää.
Yllä oleva päätös, yhdistettynä 22.8. voimaan astuneiden ravintolarajoitusten kanssa, tekee tanssien järjestämisen Iitiässä käytännössä mahdottomaksi ja aiheuttaa kestämättömän tilanteen tanssien järjestäjälle.
Olemme hyvin pahoillamme tanssikauden päättymisestä myös kaikkien tanssijoiden, artistien, talkoolaisten ja yhteistyökumppaneidemme puolesta.
Palaamme tanssin pariin keväällä 2022!
Lappeenrannan Urheilu-Miehet