SM-Maantiejuoksut käydään huomenna Pyhtäällä -LUM:lta yhdeksän urheilijaa

Kuva: Jouko Behm

Lappeenrannan Urheilu-Miehiltä on hyvä edustus huomisissa SM-Maantiejuoksuissa, jotka kilpaillaan tänä vuonna Pyhtäällä. 

Viime vuoden naisten yleisen sarjan Suomen mestari, Lappeenrannan Urheilu-Miesten Alisa Vainio, lähtee kilpailuihin odottavaisin mielin. ”Odotan hyvää kisaa ja sitä, että pääsen näkemään kavereita” Vainio kertoo. Kilpailua edeltävät viikot ovat sujuneet ihan perusharjoittelun lomassa, mutta kilpailuviikolla on jo hieman kevennetty, vaikka viime viikko olikin Vainion sanojen mukaan vielä melko napakka. 

Huomisten kilpailujen järjestävinä seuroina toimivat Orimattilan Jymy ja Pyhtään Yritys kilpailureitin ollessa noin viiden kilometrin kierros. M/N 17 ja 19 -sarjat kilpailevat 10 kilometrillä aikuisten sarjojen matkan ollessa puolimaraton, eli noin 21.1 kilometriä. ”Miulle on vähän mysteeri, että millainen se reitti itsessään on, että en osaa oikein siitä juuri vielä sanoa. Ja huomenna sitten näkee. ” Totesi viime vuoden voittoa puolustava Alisa Vainio.

Vainion alkukausi on sujunut tähän mennessä varsin mallikkaasti kilpailujen osalta. Tuore maratonin suomenennätysnainen helmikuulta (Sevilla, 2.27.26) on väläytellyt kuntoaan lisäksi tammikuun leirityksen ohella kilpaillussa niin ikään  Espanjan Sevillassa puolimaratonilla, jossa hänen tuloksensa oli 1.10.20.

Maantie-SM 2023 Pyhtää Lähtölistat /LUM

MYL ½ -maraton

#18 Samu Heikkonen

#41 Julius Taskinen

NYL ½ -maraton

#101 Alisa Vainio

N17 10 km

#355 Tiitu Hjerppe

#357 Anni Mäki-Hokkonen

#361 Saara Jantunen

M19 10 km

#214 Lauri Nokkala

#217 Otto Ruuskanen

N19 10km

#303 Emma Syväoja