Lummilaiset Kalevan Kisoissa 27.-30.7.2023

Kasperi Vehmaa hyppäsi Lappeenrannan Motonet GP:ssä ennätyksensä. Kuva: Topi Lainio, 2023

Kalevan kisat alkavat huomenna Lahdessa. Lappeenrannan Urheilu-Miehillä on kilpailuissa mukana 15 urheilijaa, joista Samu Heikkonen kilpailee sekä 800:lla että 1500 metrillä. Miesten 10 000 metrin Julius Taskinen on Kalevan kisojen ensikertalainen, kuten myös naisten 400 m aj. Milja Mahlavuori ja miesten pituuden Aleksi Hilska. Minttu Mattisen suorituksia nähdään niin perjantaina kuin myös lauantaina, kun hän urakoi naisten 7-ottelussa. 

Saa nähdä, mihin parin vuoden takainen Suomen mestari Kasperi Vehmaa yltää tänä vuonna Kalevan kisoissa, nuori mies on väläytellyt PB tuloksia tasaisen tappavaa kyytiä. Tai jatkaako Simo Lipsanen 3-loikan voittoputkeaan? Lappeenrannan Motonet GP:ssä paluun loukkaantumisen jälkeen tehnyt Lipsanen ei kilpaillut vielä täydellä vauhdilla, ja oli pienehköllä erolla toinen suomalainen huipputuloksen tehneeseen Davidilaan. Vahva suosikki seuran urheilijoista on myös keväällä Lappeenrannassa selvällä erolla SM-maantiekävelyn kultaa voittanut Aku Partanen, joka on myös valittu jo Suomen MM-joukkueeseen. 

Aku Partanen maantiekävelyn mestaruuteen Lappeenrannassa huhtikuussa 2023. Kuva: Tapio Nevalainen, SUL, 2023

LUM:n urheilijat Kalevan Kisoissa:

Aikataulu löytyy täältä

Torstai

N keihäs karsinnat 17.00 -Saara Lipsanen

M pituus karsinnat 18.05 -Kasperi Vehmaa, Aleksi Hilska

M 20 km kävely loppukilpailu 19.00 -Aku Partanen

Perjantai

N 7-ottelu 100 m aj. 12.00 -Minttu Mattinen

N 7-ottelu korkeus 12.50 -Minttu Mattinen

N 7-ottelu, kuula 16.30 -Minttu Mattinen

M 10 000 m 18.55 -Julius Taskinen

N keihäs finaali 19.20 -Saara Lipsanen

M pituus finaali 19.35 (Kasperi Vehmaa, Aleksi Hilska)

N 7-ottelu, 200 m 20.00 -Minttu Mattinen

M 1500 m 20.38 -Samu Heikkonen

Lauantai

N 7-ottelu, pituus 13.00 -Minttu Mattinen

N 7-ottelu, keihäs 14.30 -Minttu Mattinen

N 400 m aj. alkuerät 15.50 -Kristiina Halonen, Milja Mahlavuori

M 3-loikka karsinta 17.20 -Simo Lipsanen, Arttu Tyystjärvi

M 800 m alkuerät 17.20 -Samu Heikkonen

N 7-ottelu, 800 m 18.45 -Minttu Mattinen

N 100 m aj. alkuerät 19.20 -Essi Vehmaa

N 100 m aj. finaali 20.35 (Essi Vehmaa)

Sunnuntai

N kuula karsinta 11.30 -Riikka Purho

M 3-loikka finaali 15.35 (Simo Lipsanen, Arttu Tyystjärvi)

N 5000 m finaali 16.10 -Nelli Viskari

N kuula finaali 16.30 (Riikka Purho)

N 400 m aj. finaali 17.00 (Kristiina Halonen, Milja Mahlavuori)

M 800 m finaali 18.30 (Samu Heikkonen)