Ari Nylundin orkesteri + Sanna Liimatainen & Calibra

Ari Nylundin orkesteri koostuu neljästä pitkänlinjan muusikosta. Yhtye perustettiin yleisön toiveesta ja keikkailu alkoi syksyllä 2023.

Tanssiorkesterin musiikki koostuu laajasti tanssijalan alle käyvistä tanssilajeista ja rytmeistä. Kokoonpano panostaa myös äänentoistoon: orkesteri on tarkka tempoista, ja sen jäsenillä koulutusta äänentoistossa.

Ari Nylundin viimeisin pesti on ollut perustamassaan Sävel-orkesterissa, ja hänet tunnetaan tanssivana ja kilpatanssitaustaisena kosketinsoittajana, jonka riemuisa esiintymistyyli on saanut somessa kymmeniätuhansia striimejä. Timo Rahkonen on laulupestinsä ohella myös yhtyeen basisti.

Yhtyeen jäsenillä on kokemusta vaikka muille jakaa. Olisi ehkä helpompi luetella ne artistit, joita nämä miehet eivät ole kompanneet. Katso kokoonpanoista lisää herrojen osaamisesta.

Yhtyeessä soittavat seuraavat muusikot:

Timo Rahkonen, laulu ja basso
Ari Nylund, koskettimet ja äänentoisto
Ari Ikonen, rummut
Risto Salmi, puupuhaltimet

Sanna on valovoimainen esiintyjä, jonka savolainen aitous näkyy ja kuuluu sekä lavalla että lavan takana.

TANSSIAIKA KLO 19:00 - 23:30
klo 19 Miesten hakuvuoro 
klo 20 Naisten hakuvuoro
klo 21 -> Sekahaku

YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.