LUM toimintakäsikirja

35 11 KILPAILUJAOSTO 11.1 Toiminta-ajatus Kilpailujaoston tavoitteena on huolehtia seuran kilpailuiden- hakemisesta, organisaatiosta ja toimitsijoiden toiminnasta. Kilpailutoiminnan kokonaisuus ja kilpailuun liittyvät käytännön toimet ovat jaoston päätehtäviä. Kilpailujaoston tehtäviä on huolehtia kilpailuiden hakemisesta, kilpailutapahtumien valmisteluista ja kenttävarauksista. Myös lajijohtajien, tuomareiden ja toimitsijoiden rekrytointi ja koulutus ovat avainasemassa, kun jaosto linjaa omia tehtäviään. Säännöllinen koulutus ja rekrytointi ovat elinehto oman laadukkaan kisaorganisaation ylläpitämiselle. Kisaorganisaatioon mukaan tulemisen kynnys on pidettävä matalalla. Jokainen voi osallistua lasten talven kuukausikisoihin ja kesän viikkokisoihin, jossa opetellaan eri lajien toimitsijatehtäviä. Perusteiden ollessa hallussa, tarjotaan koulutusta, jonka avulla voi työskennellä myös kansallisissa ja kansainvälisissä kisoissa. Jokainen kisa vaatii myös paljon muita vapaaehtoisia; kisakansliaan, buffettoimintaan yms., joten jokaiselle löytyy varmasti sopiva ja mieleinen rooli kisapäivänä. Tavoite on kouluttaa vuosittain uusia toimitsijoita ja samalla kerrata vanhojen kanssa aina uudistuvat sääntömuutokset. 12.2 Kilpailujaoston puheenjohtajan tehtävät  Vastaa seuran kilpailutoiminnan järjestelyjen kokonaisuudesta  Huolehtii ajallaan kilpailujen hakemisesta piiri / liitto  Tilojen varausten hoitaminen kilpailuja varten  Kilpailukutsujen laatiminen ja lähettäminen  Palkintojen järjestäminen  Vastaa kilpailuihin liittyvistä käytännön toiminnoista  Vastaa tuomarien, toimitsijoiden ja lajijohtajien hankinnasta ja koulutuksesta  Vastaa koulutettujen toimitsijoiden ja tuomareiden rekisterin ajantasaisesta ylläpidosta  Toimii kilpailujen johtajana tai hankkii kilpailujen johtajan  Suuremmissa kilpailuissa toimii järjestelyorganisaatiossa  Toimintasuunnitelman laatiminen ja esittäminen johtokunnalle

RkJQdWJsaXNoZXIy Mjk0MTY=