Kolmas piirileiri Tanhuvaarassa

12.2.2024

Joukko nuorisovalmennuslaisia vietti jälleen viikonloppua Tanhuvaarassa talvikauden kolmannen piirileirin merkeissä. Perjantaina leirin aluksi leiriläisille tarjottiin mahdollisuutta osallistua viralliseen seiväshyppykisaan. "Lummilaisista" mahdollisuuden hyödynsi Pihla Vainikka, joka kilpaili T11-sarjassa sijoittuen toiseksi tuloksella 162cm, joka rikkoo ikäluokan a-rajan. Kiitos Savonlinnan Riennolle ja leirin valmentajille erinomaisesti järjestetystä kilpailusta! Toivottavasti ensi vuonna useampi leiriläinen innostuu kokeilemaan myös tätä lajia. 

Leiriohjelma oli jälleen monipuolinen. Lajiharjoittelun lisäksi tehtiin voimaharjoittelua ja kehonhuoltoa. Lisäksi saatiin vielä vinkkejä junnujen hallikauden tärkeintä kisareissua eli Tampere Junior Indoor Gameseja varten. Luennolla leiriläiset oppivat vammojen ja sairauksien ennaltaehkäisystä. Näin vanhemman näkökulmasta leirien luennot näyttäytyvät tärkeänä osana urheilijaksi kasvamisen polkua, ja onkin hyvä että luentojen teemoista käydään keskustelua jo nuoresta alkaen. 

Vanhemmille suunnatuissa harjoitteissa tehtiin tällä leirillä aitajuoksun ja voimaharjoittelun tekniikoita. Erityisesti liikkuvuuksiin ja voimaharjoitteluun painottuvat vanhempien harjoitukset on suunniteltu niin, että harjoitteita voidaan toteuttaa yhdessä lasten kanssa myös kotona.

Sunnuntain lajiharjoitusten ja ryhmäpalaverien jälkeen osa leiriläisistä päätti leirin mäenlaskun ja yhteisen kivan tekemisen merkeissä. Seuraavan leirin aikaan hallikausi onkin saatu jo päätökseen ja katseet käännetty kohti kesän kisakautta. Nähtäväksi jää salliiko Tanhuvaaran kentän lumitilanne huhtikuussa Cooperin testin juoksemisen 😉