Charles Plogman, Oliver Rosenholm

Pe 18.7. Charles Plogman, Oliver Rosenholm

Klo 19-23.30

Liput 20€

Iitiän lava, Mikkelintie 475, Lappeenranta

Charles Plogman tunnetaan Suomen iskelmätaivaalla.

Pitkän uran kulkija on saanut tunnustuksia aikojen saatossa: Alkunsa kaikki sai Charlies-yhtyeen kanssa, jonka solistina hän keikkaili kymmenisen vuotta. Yhtye tuli valituksi Vuoden Viihdyttäjä -kilpailun voitettuaan Kesäillan Valssi -hausbändiksi (1999) ja sijoittui kakkoseksi Syksyn Sävel kilpailussa Charles solistinaan kappaleella ”Vain vähän aikaa” (2000). Plogman on ollut myös Emma-ehdokkaana (2006), valittu Vuoden miesartistiksi (Iskelmä Radio 2007) ja palkittu arvostetulla Iskelmä Finlandialla (2009).

Vuosien varrella Charles on ollut monissa yhtyeissä laulusolistina. Sooloartistina hän aloitti vuonna 2004. Tuhannet keikat ovat nostaneet miehen maamme kirkkaimpaan kaartiin. Iskelmätähti on julkaissut lukuisia hittejä ja albumeja.

Jalat alta, Pientä unelmaa, Aamuun on hetki aikaa, Jos minut kesyttäisit, Vanha suola janottaa, Lanka jo palaa, Olisitpa täällä… uusimmalta mm. levyltä Vedän elämän henkeenKaikki pilvet eivät sada. Charlesilla on myös oma musiikkikustantamo Meir Music ja hän on tehnyt musiikkia monille suomalaisille artisteille.

Vuosi 2020 oli Plogmanin juhlavuosi, sillä silloin tuli täyteen 40 vuotta ensimmäisestä esiintymisestä. Samana vuonna julkaistiin Vedän elämän henkeen -albumi. Uutta tuotantoa on single Se riitti syyksi sekä Syksyn Sävelessäkin vuonna 2021 esitetty Mä oon täällä.

Charles Plogmanin rinnalla keikkailee Mika Sihvolan liidaama MiSio-yhtye. Lisäksi Charles keikkailee kokoonpanolla Charles Plogmans Orkester, joka esittää pääosin ruotsinkielistä tanssimusiikkia, mutta myös Charlesin hittejä suomeksi, asiakkaan ja yleisön toiveen mukaan.

- magnum.fi

Luumäkeläislähtöinen Oliver Rosenholm nähdään Iitiän lavalla tänä kesänä jopa kaksi kertaa! Rosenholm esiintyy sekä 4.7. Neitosten kanssa sekä 18.7. Charles Plogmanin kanssa.

Tätä kannattaa tulla kuuntelemaan!