Ryhmät 2014-2015-syntyneille: Yleisurheilukoulu ja nuorisovalmennusryhmä

Yleisurheilukoulut

Yleisurheilukoulutoiminta perustuu monipuoliselle, sopivasti haastavalle ja mielekkäälle liikunnalle. Tunnilla harjoitellaan perusliikkumisen taitoja, kuten juoksua, hyppäämistä, heittämistä ja kehonhallintaa sekä yleisurheilun lajitaitoja. Hauskanpitoa ja pelailua ei myöskään unohdeta. Ryhmät osallistuvat harjoitusten ajalle osuviin seuran omiin kisoihin ohjaajien johdolla harjoitusmielessä.

Paikka: Kimpisen kenttä ja Lappeenrannan Liikuntahalli

Syyskausi: viikot 37-50

Harjoitukset kahdesti viikossa

Yleisurheilukoulu 2014-2015 ti&to

Harjoitukset tiistaisin klo. 18.00-19.30 ja torstaisin klo. 18.30-20.00

Ryhmän harjoituksiin on mahdollista osallistua myös kerran viikossa!

Nuorisovalmennusryhmä

Nuorisovalmennusryhmässä harjoitellaan liikkumisen, kehonhallinnan ja yleisurheilun lajitaitoja tavoitteellisemmin. Harjoittelulla tähdätäänkin enemmän jo kilpailutoimintaan, joka näkyy mm. viikkoharjoitusten määrässä. 

Kauden aikana suunnitellut kisat ja harjoittelukisat kuuluvat lähtökohtaisesti harjoittelurunkoon. Ryhmän urheilijat osallistuvat säännöllisesti kisoihin itsenäisesti, valmentajan tai nuorisopäällikön johdolla.

Paikka: Kimpisen kenttä ja Lappeenrannan Liikuntahalli

Syyskausi: viikot 38-51

Nuorisovalmennusryhmä 2014-2015

Harjoitukset kolmesti viikossa: 

maanantaisin klo. 18.30-20.00

keskiviikkoisin klo. 18.30-20.00

perjantaisin klo. 18.00- 19.30