Oskari suorittaa siviilipalvelustaan LUM:lla

11.10.2023

Oskari aloitti siviilipalveluksen suorittamisen Lummin toimistolla elokuussa. Oskari on tehnyt ensimmäisten kuukauden aikana vähintäänkin sekalaisia hommia. Hän on ollut apuna tapahtumissa, auttanut toimistotöissä, siivonnut, hoitanut juoksevia asioita sekä tehnyt uusia nettisivuja. Oskari toimii myös viikoittain apuohjaajana pienten lasten liikuntaleikkikouluryhmissä. Tulevaisuuteen hommia on suunniteltu erilaisten kunnostöiden parissa mm. jäätelökioskilla ja Iitiän lavalla. 

Kuinka päädyit hakemaan siviilipalveluspaikkaa urheiluseurasta ja erityisesti lummista?

Olen urheilullinen ja ajattelin, että urheiluseurassa pääsisi työskentelemään urheilun parissa. Halusin myös palveluspaikan jossa on mahdollisimman monipuolisia työtehtäviä. Lummissa on valmennuksen lisäksi paljon muutakin esimerkiksi tapahtumien järjestämistä.


Mitä odotat palvelusajalta?

Odotan palvelusajalta uusia kokemuksia sekä uuden oppimista.


Ajatteletko, että palvelusaika lummissa hyödyttää sinua tulevaisuudessa?

Uskon että opin varmasti jotain mitä tulen tarvitsemaan vielä tulevaisuudessa.


Mitä terveisiä haluat lähettää seuran jäsenille?

Olen päässyt tekemään erilaisia hommia ja oppinut uutta. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että oli hyvä päätös tulla Lummiin suorittamaan sivaria.